Heips! Olen siis Heta. Olen hirveän huono kirjoittamaan itsestäni, joten en kirjoita mitään pitkää stooria :`D Nukkeihin kiinnostukseni lähti siitä, kun latasin Momio sovelluksen. Momion kautta tutustuin Sonjaan joka sitten lisäsi minut WA (WhatsApp) ryhmään. Ryhmään liitymisen jälkeen ei kauaa mennytkään, kun sainkin jo ensimmäisen nukkeni 2.4.2015. Olen siis harrastanut nukkeilua lähes 8 kuukautta. Täytyy kyllä sanoa, että en ole mikään paras kuvaaja, eikä kuvatarinat oo mun juttu. Omistan kaksi nukkea, pullip tiphonan (Lucia) ja pullip fraulein (Amelie). Kumpaisenkin nukkeni olen ostanut käytettynä. Siitä huolimatta kummatkin nukettimet ovat moitteettomassa kunossa. Jos en sitä jo maininnut olen siis 04, siitä voikin kukin laskeskella minkä ikäinen. Nukkeilun lisäksi soitan pianoa, ratsastan ja piirrän. Instagramista minut löytää nimellä (at)hepsun_dolls.
Nukkejani kuvaan kameralla: canon eos 600D
NUKKENI
Nimi: Lucia
ikä: 16
syntymis/saapumispäivä: 2.4.
malli: pullip tiphona
kustomit: lutsin valkopunainen peruukki,
kilalan eye chipit,
27cm obitsu white kokoa S, ripsiä lisätty,
stock meikin päälle tehty uusi meikki.
Luonne: Lucia on rohkea ja seikkailun haluinen. jatkuu...
Menneisyys:
Totta kai. Jokaisena aamuna airingon on noustava. Mutta tänä kylmänä pimeänä aamuna aurinko ei noussut. Heveröinen 6-vuotias tyttö odotti joka aamu pienen huoneensa ikkunalla, että aurinko nousee. "Miksei aurinko noussut?" Lucia kysyi huolestuneena äidiltään. Lucian äiti, Veronica ei vastannut. Jatkoi vain tiskaamista. Veronican kasvoilta näki ettei kaikki ollut hyvin. Sen Luciakin ymmärsi. Lucia puki päälleen ja veti paksun, karvaisen hattunsa päähän. Tuona hetkenä tyttö pääti lähteä pois, kauas pois, selvittämään miksi aurinko ei tuolloin noussut. Auringon nousu aamuisin oli Lucialle kaikki kaikessa. Tämän isä, oli menehtynyt yö myöhään sodassa. Ennen sotaa Lucian isä oli sanonut. "Jos en palaa ennen auringon nousua, tiedät että airinko olen minä". Lucia ymmärsi miksei isä tullut aamiaiselle. Ja tyttö tiesi hyvin ettei isä ollut aurinko, mutta kuitenkin tyttö jaksoi uskoa siihen, että aurinko nousi joka aamu.
Tytön saavuttua kylän laidalle kirkas, mutta pieni valo, kävi taivaalla, mitta sammuis sitten pois. Lucia lähti sinne minne valo oli tien näyttänyt. Valon päässä oli pieni kylä, joka roihusi liekeissä. Lucian kasvot kalpenivat viti valkoisiksi, kun tyttö veti savoa henkeensä. Lucia yski ja itki. Kukaan ei kuitenkaan kuullut. Kylä oli autio. "Oliko sittenkään järkevää lähteä?" Lucia mietti.
Lucia kömpi unisena pystyyn. Tyttö katseli ympärilleen ja yritti muistaa miten oli tänne päätynyt. "Heräsit?" Iloinen ääni kuului tytön takaa. Lucia kääntyi, ja tuolloin tyttö näki ensimmäistä kertaa elämänsä aikana henkilön jonka tytön olisi pitänyt tavata jo 6 vuotta sitten. "Lexy.. ?" Tyttö tavasi hitaasti. Mutta kun tyttö katsahti uudeleen, tuota ei näkynyt enää missään. Lucia nousi nilkuttaen ylös ja lähti rämpimään kohti uuta elämän alkua. Vaikkei tyttö muistanut mitään muuta, kuin oman nimensä hän tiesi, että tapaisi vielä jonakin kauniin aamuna vielä, tuon joka oli hänet auttanut ylös "kuolleista.
Nukkejani kuvaan kameralla: canon eos 600D
NUKKENI
Nimi: Lucia
ikä: 16
syntymis/saapumispäivä: 2.4.
malli: pullip tiphona
kustomit: lutsin valkopunainen peruukki,
kilalan eye chipit,
27cm obitsu white kokoa S, ripsiä lisätty,
stock meikin päälle tehty uusi meikki.
Luonne: Lucia on rohkea ja seikkailun haluinen. jatkuu...
Menneisyys:
Totta kai. Jokaisena aamuna airingon on noustava. Mutta tänä kylmänä pimeänä aamuna aurinko ei noussut. Heveröinen 6-vuotias tyttö odotti joka aamu pienen huoneensa ikkunalla, että aurinko nousee. "Miksei aurinko noussut?" Lucia kysyi huolestuneena äidiltään. Lucian äiti, Veronica ei vastannut. Jatkoi vain tiskaamista. Veronican kasvoilta näki ettei kaikki ollut hyvin. Sen Luciakin ymmärsi. Lucia puki päälleen ja veti paksun, karvaisen hattunsa päähän. Tuona hetkenä tyttö pääti lähteä pois, kauas pois, selvittämään miksi aurinko ei tuolloin noussut. Auringon nousu aamuisin oli Lucialle kaikki kaikessa. Tämän isä, oli menehtynyt yö myöhään sodassa. Ennen sotaa Lucian isä oli sanonut. "Jos en palaa ennen auringon nousua, tiedät että airinko olen minä". Lucia ymmärsi miksei isä tullut aamiaiselle. Ja tyttö tiesi hyvin ettei isä ollut aurinko, mutta kuitenkin tyttö jaksoi uskoa siihen, että aurinko nousi joka aamu.
Tytön saavuttua kylän laidalle kirkas, mutta pieni valo, kävi taivaalla, mitta sammuis sitten pois. Lucia lähti sinne minne valo oli tien näyttänyt. Valon päässä oli pieni kylä, joka roihusi liekeissä. Lucian kasvot kalpenivat viti valkoisiksi, kun tyttö veti savoa henkeensä. Lucia yski ja itki. Kukaan ei kuitenkaan kuullut. Kylä oli autio. "Oliko sittenkään järkevää lähteä?" Lucia mietti.
Lucia kömpi unisena pystyyn. Tyttö katseli ympärilleen ja yritti muistaa miten oli tänne päätynyt. "Heräsit?" Iloinen ääni kuului tytön takaa. Lucia kääntyi, ja tuolloin tyttö näki ensimmäistä kertaa elämänsä aikana henkilön jonka tytön olisi pitänyt tavata jo 6 vuotta sitten. "Lexy.. ?" Tyttö tavasi hitaasti. Mutta kun tyttö katsahti uudeleen, tuota ei näkynyt enää missään. Lucia nousi nilkuttaen ylös ja lähti rämpimään kohti uuta elämän alkua. Vaikkei tyttö muistanut mitään muuta, kuin oman nimensä hän tiesi, että tapaisi vielä jonakin kauniin aamuna vielä, tuon joka oli hänet auttanut ylös "kuolleista.
Nimi: Amelie Aurora Anastasia
Ikä: 15
syntymis/saapumispäivä: 20.10.
kustomit: mollamanian perukki,kilalan eye chipit,
27cm obitsu white kokoa M, ripset vaihdettu
Luonne: Amelie on hyvin herkkä ja hellätunteinen.
Nauraa ja hymyilee miltei joka päivä. jatkuu...
Menneisyys:
Perustuu vanhempien menetykseen onnettumuudessa jonka jälkeen seurasi muistin menetys. Ei vielä tänäkään päivänä muista mitään lapsuudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti